Vintage-valokuvien viehätys johtuu siitä, että tarinat vetävät meitä puoleensa, pohtii valokuvaaja Rick LePage blogissaan. Meidän ei tarvitse edes tuntea kuvan taakse kätkeytyvää tarinaa, riittää, kun tiedämme, että kuvaushetkeen on liittynyt jokin kertomus. Jotkut tarinat ovat jo vaienneet, mutta tästä huolimatta valokuva ylläpitää muistoa siitä ihmiselämästä, josta siihen on ikuistettu yksi silmänräpäys.
Monet ihmiset kyllästyvät, jos heidät istutetaan sohvalle ihmettelemään muiden lomakuvia, minä en. Jaksaisin katsoa valokuvia vaikka kuinka kauan, tämä on taas yksi niistä omituisista lempiasioistani, joiden päälle muut eivät tunnut ymmärtävän. Valokuva on kurkistus sen ottaneen ihmisen pään sisälle ja maailmankuvaan - siitä, mitä hän on kuvannut ja miten, voi aavistella jotain siitä, miten hän on katsonut ja tulkinnut kokemiaan paikkoja ja tapahtumia.
Hienointa on tietysti päästä näkemään, miten tutut paikat ovat vuosikymmenien saatossa muuttuneet. Kuten alla olevasta kuvasta ehkä havaitsee, Logomon näyttelyssä kuvista on otettu kunnon suurennokset, joten pieniäkin yksityiskohtia voi tutkailla vaivatta.
Museokeskuksen 1,5 miljoonan kuvan arkistosta on valittu parhaat palat 1890-1930-luvuille ajoittuvista otoksista. Näyttelyn neljän teeman mukaisesti kävijää johdatellaan tutustumaan ihmisiin kaupunkikuvassa, havainnoimaan modernisoituvaa Turkua sekä kaupunkikuvassa tapahtuvaa muutosta.
Lopuksi vierailija astuu 1900-luvun alun valokuvausstudioon.Vielä 1920-luvulla valokuvaajat olivat varustaneet studionsa monenlaisella rekvisiitalla aina erilaisista huonekaluista ja asusteista tunnelmaa luoviin maalattuihin taustakuviin, joita voitiin käyttää kuvauksissa. Näyttelyvieraat pääsevät valokuvien katselun jälkeen ikuistamaan toinen toistensa poseerauksia ja esillä olevia esineitä voi käyttää luovasti hyväkseen kuvaamisessa - mahdollisuus, jota tulemme taatusti vielä hyödyntämään Spican ja L.n kanssa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti