Turku Design Week - Late Night Shopping And Team SISuLi

Vaikka Helsinki onkin tänä vuonna design-pääkaupunki, niin designia löytyy Turustakin. Tarvitsee vain kurkistaa Turku Design Weekin ohjelmaa - tai muina vuodenaikoina Turun aarrekarttaa, niin pääsee asiasta jyvälle. Intouduimme Spican ja L.n kanssa yömyöhän shoppailukierrokselle. Reitti starttasi Kauppatori design-kontista, jäätelöratikan vierestä.

Helsinki may be the World Design Capital 2012 but you can find plenty of design in Turku, too. To find out what's hip, pop and hop on the Turku design front, all you need to do is to take a peek at the programme of the Turku Design Week - or the Turku Treasure Map. Spica, me and L. were tempted to join the late night shopping event. We started the money-spending frenzy at the design container at the Turku Market Place next to the ice-cream tram.

Turun aarrekartta, visuaalista iloittelua paikallisen Polkka Jam -designstudion tyyliin. Niin nätti, että sen voi vaikka kehystää matkamuistoksi. Miksi opaskartat eivät ole aina yhtä symppiksiä?

The visually appealing Turku Treasure Map has been designed by a local studio called Polkka Jam. It's so adorable that you could frame it as a souvenier! Why can't all maps be as cute as this one?

Shoppailukoitokseen täytyy valmistautua kunnon energiatankkauksella. Päädyimme Arnoldsiin, ikään kuin Turusta ei löytyisi YHTÄÄN mitään muutakaan, enemmän paikallisväriä omaavaa kahvilaa. Mutta tämä oli lähinnä ja avoinna.

Serious shopping requires an energy burst. We ended up at the Cafe Arnold's. Ok, so it's not that special or local or anything but it was close by and what's more important, still open.

Ensimmäiseksi pääsimme Televisioon. Se on sympaattinen lifestyle-putiikki, joka sijaitsee osoitteessa Hämeenkatu 32. Seuraa rohkeasti kylttejä rakennuksen sisäpihalle! Pihaa rajaa legendaarinen As.-Oy Pantern, joka ansaitsee myöhemmin oman postauksensa.

First stop, Televisio. Televisio is a charming lifestyle store located in the courtyard at Hämeenkatu Street 32. Just follow the signs! You can spot a legendary house called Pantern looming behind the shop.

Telkkari on runsaudensarvi. Minne katseesi käännätkin, löytyy silmäkarkkia, oivaltavia yksityiskohtia ja tahtoo ton -tavaroita mm. sellaisilta valmistajilta kuin Ivana Helsinki, Globe Hope, Second Chance, R/H, Minna Parikka, TAUKO, MUKAVA, vainio.seitsonen, PISTO, Camilla Mikama, COSTO, KaksiTtvå, Moral, Swedish Hasbeens, Samuij, Tiia Vanhatapio, Lustwear ja Month of Sundays. Myyjätär on aina pirteällä päällä. Tässä puodissa piipahtamisesta tulee aina hyvä mieli!

The store Televisio is a genuine cornucopia. Wherever you look there's eye candy, small clever details and gotta-get-goodies from such brands as Ivana Helsinki, Globe Hope, Second Chance, R/H, Minna Parikka, TAUKO, MUKAVA, vainio.seitsonen, PISTO, Camilla Mikama, COSTO, KaksiTtvå, Moral, Swedish Hasbeens, Samuij, Tiia Vanhatapio, Lustwear and Month of Sundays. The lady running the shop is always on a good mood. You won't leave this store feeling grumpy!

Tällä kertaa erityisiä ihastuksenväristyksiä aiheutti Sari Ahokaisen Sweet Pop -kauppakassi. Namut värit!

Lisää fiilistelykuvia Telkkarista löytyy Huvituksen Puisto-blogista.


This time I got goose pumps from Sweet Pop -shopper designed by Sari Ahokainen. Yummy colours!


You can admire more pics taken from the TV store at a blog called Huvituksen Puisto.

Pistäydyimme myös viehkossa vintageliikkeessä nimeltä Boutique Minne, joka sijaitsee Kaskenmäen rinteessä (Kaskenkatu 2) heti kulman takana Tekevisiosta lähtiessä. Tällä hetkellä koko Panternin talo on remontin vuoksi muovipussissa, mutta kun uskaltaa rohkeasti sukeltaa rakennustelineiden alle, löytää kyllä Minnen oven.

Puodin omistaja on onnistunut luomaan myymälään menneen ajan tunnelman. Jos kävisi niin hassusti, että vintage-asujen ja -asusteiden joukosta ei löydy mieleistä, liikkeen ompelimo vaatettaa asiakkaan tämän toiveiden mukaan.

Next stop, the charismatic vintage shop Boutique Minne, which is located in the Pantern house, just around the corner from Televisio and up the hill Kaskenmäki (Street Kaskenkatu 2). At the moment the Pantern building is under renovation and all covered in  plastic, but if you just dare to take a peek under the scaffolding, you'll be sure to find the entrance to the Boutique Minne.


The lady owning the store has really managed to create a flair of the days past in the shop. There is an extensive collection of vintage clothes and accessories available but if you can't spot anything you'd fancy, the boutique's own sewing studio is at your service.

Hepeneiden lisäksi tykästyimme Spican kanssa erityisesti näihin vintage-henkisiin medaljonkeihin.

Boutique Minnestä ja liikkeen omistajattaresta voi halutessaan lueskella lisää Project Dressing Mimia -sivustolta, jolla esitellään huomionarvoisia nuoria suunnittelijoita ja taiteilijoita.

Alongside with the dresses, Spica and I also adored these vintage-style medallions.

Salaperäinen Turku - Tuomiokirkon tornissa tuulee | The Secrets of Turku - Windy Day in the Tower of the Cathedral

 Sain tänään Turun tuomiokirkon tornin portaista ainutlaatuisen matkamuiston, tikun sormeen. Harvinainen tilaisuus kiivetä Turun kattojen yläpuolelle tarjoutui Åbo Akademin kampusopas-kurssin yhteydessä eikä siitä malttanut kieltäytyä.

Aloitimme kipuamisen Tarkk'ampujan kappelista pääoven vasemmalta puolelta. Leppoisan lupsakka oppaamme varoitteli, että korkean- ja ahtaanpaikankammoisten ei kannata vaivautua. Tämä sai jännityksen mukavasti kipristelemään masun pohjassa.

Torniin johtavan portaikon ovi kätkeytyi kappeli urkujen taakse. Pujottauduimme oviaukosta ja niin alkoi huipulle johtavan 280 askelman kapuaminen. Edessä oli keskiaikana tiilestä muuratut kierreportaat, joiden askelmakorkeus ei aivan täyttänyt nykyvaatimuksia. Haastavaa meille töppöjalkaisille. Kaiteen virkaa toimitti portaikon keskellä roikkuva pitkä köysi.

Ensimmäisen huohotustauon pidimme n. 20 metrin korkeudessa olevassa huonetilassa eli suurin piirtein sillä korkeudella, johon tuomiokirkon joulukuusen latva yltää.. Huone oli täynnä vanhoja kirkonpenkkejä. Opas avasi suuren ikkunaluukun ja hirvitytti meitä seisoskelemalla ikkunalaudalla ja huutelemalla alas ohikulkijoille. Joku kääntyikin ihmettelemään, mistä ääni tuli.

Hengityksen tasaannuttua jatkoimme 33 metrin korkeuteen kirkkosalin keskilaivan kattoholvien yläpuolelle. Oli huimaavaa ajatella, että olisimme voineet olla 9 kerroksisen kerrostalon katolla ja silti matkaa huipulle oli vielä yli puolet jäljellä. Kattoholvit oli eristetty lasivillakerroksella, näytti ihan siltä, kuin niille olisi vedetty päälle hopeanharmaa toppatakki. Me retkeläiset seisoimme turvallisesti holvien yläpuolelle tehdyllä huoltokäytävällä, mutta oppaamme tasapainoili kattotuolien päällä ja vakuutti, että holvien päällä voisi vaikka hyppiä.

Seuraava stoppi oli 48 metrin korkeudessa, jossa ihmettelimme tovin suuria soittokelloja. Yhtä kelloista soitetaan vain harvoin, pyynnöstä ja harkinnasta häiden tai hautajaisten yhteydessä. Menneinä vuosisatoina kelloja soittamassa oli useampia miehiä, jotka usein myös yöpyivät tornissa. Suurimman kellon soittamiseen tarvittiin neljä miestä, jotka kiskoivat köysistä saadakseen kellon heilumaan. Nykyisin soiton hoitaa sakastista ohjelmoitava automatiikka ja koko kellon heiluttamisen sijaan liikutellaan vain läppää.

Jatkaessamme kiipeämistä tornin sisäseinien tiilissä alkoi näkyä selkeitä jälkiä Turun vuoden 1827 kaupunkipalosta. Tiilen pinta oli mustunut ja rakoillut kuin nuotiossa kärventyneen puun - kuumuus on ollut valtava, koska kirkonkellotkin ovat siinä pätissä sulaneet. Palon jälkeen tuomiokirkossa tulen tuhoja tutkinut Nils Henrik Pinello kirjoittikin siitä, miten kellojen malmi oli sulanut ja jähmettynyt eteishuoneen lattian paikalle.

Päästessämme 55 metrissä olevalle tasanteelle kuulimme voimakasta raksutusta. Tilan keskellä oli valaistu lasiseinäinen huone, jonka keskellä aikaa mittaa tornin aikakellojen koneisto. Steampunk-fanittajan unelma. Kellokoneistosta lähtee neljä vartta, jotka liikuttelevat tornin kullakin sivulla olevan kellotaulun yhtä ainoaa 340 cm pituista tuntiviisaria. Minuuttiviisariahan kelloissa ei olekaan.

Opas varoitti meitä visusti olemaan koskematta koneistoon, sillä se on äärimmäisen herkkä ja sitä on vaikea säätää. Tämä selittää sen, miksi tornin kellot joskus näyttävät silkkaa silakkaa ja perunaa. Kellokoneiston tekijää ei kuulemma tiedetä, mutta se on valmistettu Tukholmassa jo ennen paloa. Tornin romahdettua koneisto oli päätynyt kirkon juurelle, se otettiin talteen ja korjattiin. Aiemmin kellon punnusta piti vahtimestarin käydä hissaamassa kerran viikossa, nykyisin senkin homma on automatisoitu.

Viimeiset kymmenet metrit kiivettiin puisia portaita pitkin, itse asiassa koko huippu on puurakenteinen n. 60 metrin korkeudesta ylöspäin. Matkan varrella oli huonetila, jossa oli kauniit kukanmalliset ikkunat joka seinällä. Niitä ei todellakaan alhaalta katsoessa huomaa.

Lopulta olimme suoraan huipulle johtavan luukun yläpuolella. Olin yllättynyt siitä, miten helppoa kiipeäminen olikaan loppujen lopuksi ollut! Meitä varoitettiin tiukasti olemaan koskematta ympärillä oleviin vaijereihin, jotka kytkevät huipun aikaa lyövät soittokellot kellokoneistoon. Vaijerin koskettaminen saisi kellot lyömään väärällä hetkellä.

Kiipesimme viimeiset tikkaat ylös kuparilevyin peitetylle ulkotasanteelle. Ensin huippasi astua luukusta lievästi alaspäin viettävälle katolle. Neljään suuntaan avautuvien aukkojen kaiteet tuntuivat kovin heppoisilta, vaikka oppaamme vakuuttikin niiden olevan varsin turvalliset.

Ylhäältä 82,25 metristä avautuvat maisemat olivat hykerryttävän huikeat, onneksi meitä oli siunattu aurinkoisella kevätsäällä, joten näimme koillisessa Naantalin kirkon tornin, kaakossa Paraisten kalkkilouhoksen tornin, etelämpänä Kuusiston linkkitornin ja idän suunnassa Littoisten verkatehtaan tornin huipun. Lännessä kimalsi Airisto. Välillä jouduimme pitelemään korviamme, kun kello kaiutti puolen lyönnit. Vuorokauden aikana kellot kilkuttavat 552 kertaa.

Kun sormet alkoivat sinertää kylmästä, oli edessä paluu maan pinnalle. Alas kuljimme osin hieman eri reittiä: ylitimme pohjoisen sivulaivan holvit sekä Tavastin kappelin ja sakastin. Lopulta tulimme varastohuoneeseen, jossa ainakin jouluseimen hahmot näyttivät viettävän kesälomaa.

Seuraavan oven takaa aukeni kodikas pieni huone ja sen vieressä oleva keittiö. Niissä ovat ennen työskennelleet Turun kaupungin tekstiilikonservaattorit, mutta nykyisin heidän työtilansa ovat muualla. Sitten vielä portaat alas ja ykskaks olimmekin tutussa sakaristossa.

Kun lopulta astuimme sakastista kirkkosaliin, valtasi mielen epätodellinen tunnelma. Tuttuja holveja katsoi nyt ihan eri näkökulmasta kuin aiemmin. Olin niin tohkeissani, että kipitin jo ulkoportaita alas, kun hoksasin, että olin unohtanut ottaa laukkuni mukaan morsiushuoneesta, jonne jätimme ylimääräiset tavarat säilöön. Siispä vielä pikainen paluu tuomiokirkon muurien suojiin ja sitten kohti uusia seikkailuja.



Tiedonnälkäisille:

Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän sivut tuomiokirkosta.

Esoteerinen maantiede-blogin kuvaus kapuamisesta tuomiokirkon torniin.

Aimo Massinen selvittää Turun Sanomien sivuilla Turun tuomiokirkon kellonlyöntien logiikkaa.

Vintagevalokuvien Turku | Turku in vintage photos

Logomossa pääsee nyt viipyilemään vanhojen valokuvien tunnelmissa, sillä aulan näyttelytilassa on esillä Turku valokuvissa -näyttely aina heinäkuun loppupuolelle asti. Astuimme tänään oppaiden kanssa kotikaupunkimme kaduille, kauppoihin ja tehtaisiin sata vuotta sitten näyttelyn koonneen Turun museokeskuksen tutkijan kanssa.


Vintage-valokuvien viehätys johtuu siitä, että tarinat vetävät meitä puoleensa, pohtii valokuvaaja Rick LePage blogissaan. Meidän ei tarvitse edes tuntea kuvan taakse kätkeytyvää tarinaa, riittää, kun tiedämme, että kuvaushetkeen on liittynyt jokin kertomus. Jotkut tarinat ovat jo vaienneet, mutta tästä huolimatta valokuva ylläpitää muistoa siitä ihmiselämästä, josta siihen on ikuistettu yksi silmänräpäys.

Monet ihmiset kyllästyvät, jos heidät istutetaan sohvalle ihmettelemään muiden lomakuvia, minä en. Jaksaisin katsoa valokuvia vaikka kuinka kauan, tämä on taas yksi niistä omituisista lempiasioistani, joiden päälle muut eivät tunnut ymmärtävän. Valokuva on kurkistus sen ottaneen ihmisen pään sisälle ja maailmankuvaan - siitä, mitä hän on kuvannut ja miten, voi aavistella jotain siitä, miten hän on katsonut ja tulkinnut kokemiaan paikkoja ja tapahtumia.

Hienointa on tietysti päästä näkemään, miten tutut paikat ovat vuosikymmenien saatossa muuttuneet. Kuten alla olevasta kuvasta ehkä havaitsee, Logomon näyttelyssä kuvista on otettu kunnon suurennokset, joten pieniäkin yksityiskohtia voi tutkailla vaivatta.

Museokeskuksen 1,5 miljoonan kuvan arkistosta on valittu parhaat palat 1890-1930-luvuille ajoittuvista otoksista. Näyttelyn neljän teeman mukaisesti kävijää johdatellaan tutustumaan ihmisiin kaupunkikuvassa, havainnoimaan modernisoituvaa Turkua sekä kaupunkikuvassa tapahtuvaa muutosta.

Lopuksi vierailija astuu 1900-luvun alun valokuvausstudioon.Vielä 1920-luvulla valokuvaajat olivat varustaneet studionsa monenlaisella rekvisiitalla aina erilaisista huonekaluista ja asusteista tunnelmaa luoviin maalattuihin taustakuviin, joita voitiin käyttää kuvauksissa. Näyttelyvieraat pääsevät valokuvien katselun jälkeen ikuistamaan toinen toistensa poseerauksia ja esillä olevia esineitä voi käyttää luovasti hyväkseen kuvaamisessa - mahdollisuus, jota tulemme taatusti vielä hyödyntämään Spican ja L.n kanssa!

Vapunpäivä ja markkinapallo | May Day and a Yo-Yo Ball

Miten viettää vappua turkulaisittain? Kun vapunpäivä alkaa sarastaa, pienet juhlijat kokoontuvat Turussa Vartiovuorenmäelle. Vanhan tähtitornin ympäriltä etsitään sopiva paikka viltille, nautitaan kevätpäivästä ja Turun Yliopiston Ylioppilaskunnan tarjoamasta viihteestä.

Meitä oli koossa viisi - tai oikeastaan kuusi, jos yhden piknikkeilijän salamatkustaja lasketaan mukaan. L., Tompatti, sekä Tompatin sisko miehineen. Nautimme halulla sitä, mitä oli tarjolla: vappumunkkeja, simaa, rieskawraprullia ja ja rypäleitä. Jos haluat testata täytettyjen rieskarullien tekoa, niin löysin Hayley's Cuisine -blogista erinomaisen rullailuohjeen. Fasun rullarieskat ovat omaan suuhun maukkaampia kuin tortillalätyt.

Eväät nautittu ja nestetankkauksen paikka. Vartiovuorelta alas Kaskenmäen juurelle ja Uuteen Apteekkiin, jossa oli hämmästyttävän hiljaista. Syynä kenties haalarikielto. Paikalle saapui kuitenkin itse herra dekkarikirjailija Mäki - kummallista on, että en ole Apteekin vakiasiakas, mutta aina, kun siellä piipahdan, niin Mäki on siellä joko tulossa, menossa tai aikaa kuluttamassa.

Uusi Apteekki on itse asiassa vanha apteekkari Frans E. Ditzlerin jugend-apteekki vuodelta 1907. Alkuperäinen sisustus on tallella, kuten kuvasta voi havaita. Apteekki ansaitsee jossain välissä ihan oman postauksensa.

Ei vappua ilman käyntiä Kauppatorilla ja vappukojujen ihmettelyä. Halusin syödä hattaran ja nähdä markkinapallon. Molemmat toiveet täyttyivät. Lapsena sain aina vapputorilta markkinapallon, jossa on kirjava, kiiltävä kuori, sisällä sahajauhoa, kalastajalankaa ympärillä ja kuminauha, jotta palloa voi pompottaa. Jojon esiäiti. Markkinapallon valintaa säesti isän ja äidin muistelot heidän lapsuuden vappupalloistaan.

Peri-turkulainen vapunpäivä ei ole täydellinen ilman käyntiä tivolissa. Ennen Turussa oli vappuna kaksi kiertävää tivolia, toinen asfalttitehtaan kentällä Verkatehtaan vieressä, toinen Kupittaan puistossa. Molemmat kierrettiin.  Aina. Possujunaan oli päästävä, kummitusjunassa nipistettiin silmät kiinni. Nyt Verkatehtaan kupeessa kohoavat tiiliset kerrostalot, joten huvipuisto löytyy vain Kupittaalta. Sinne siis. Ja ensi vuonna uudelleen!