Seikkailujen saaristo: Qvidjan kartano, Parainen | Adventures in the Archipelago: Qvidja Manor, Pargas

Matkatessa Saariston Rengastietä kannattaa välillä ajaa harhapoluille. Lemlahden saarella Paraisilla kohoavat yllättäen keskellä saaristolaismaisemaa, Kuitiantien ja Kassorintien risteyksessä, jykevät kivimuurit. Qvidjan eli Lönnrotin suomentamana Kuitian kartanolinna kätkeytyy kesällä katseilta lehtien taakse, mutta näin keväällä sitä ei voi olla huomaamatta ohi ajaessaan.

Jos haluaa kokea, minkälaisissa rakennuksissa keskiajan ihmiset asuivat, kannattaa pistäytyä Qvidjassa. Suomessa on säilynyt vain kuutisen kappaletta vastaavia kivestä rakennettuja, keskiaikaisia kartanoita. Niistä Qvidja on vanhin. Tosin, jos tarkkoja ollaan, kukaan ei varsinaisesti asunut Qvidjan linnassa, vaan se pystytettiin pääasiassa puolustustarkoituksiin. Kuten tänäkin päivänä, talon väki asui kartanolinnan kupeessa sijainneissa puurakennuksissa.

Kun astuu sisään kartanolinnan rautaovesta, vastaan tulvahtaa menneisyyden tuoksu. Yli metrin paksuisten kiviseinien sisällä on vilpoisaa, vaikka ulkona lämmittää toukokuun aurinko. Ylempiin kerroksiin johtavat portaat narisevat kenkien alla niin reippaasti, että kävijä varmasti tajuaa, ettei niitä ole ihan eilen tehty.

Kivilinnan rakentamisen aloitti 1480-luvulla Joachim eli Jaakkima Fleming (k. 1495) kivirakentamiskiellon poistuttua, mutta ylemmät kerrokset valmistuivat vasta 1500-luvun puolen välin tietämillä. Vielä Kustaa Vaasan vieraillessa Qvidjassa, oli linnassa ylimpänä puolustuskerros tykkeineen. Kustaa-kunkun jatkaessa matkaa vei hän myös tykit mennessään. 1700-luvulla kartanon omisti apteekkari Lars Henrik von Mellin, joka päätti muuttaa kivilinnan viljavarastoksi - niinpä hän keksi kunnostaa rakennuksen ja korvata puolustuskerroksen nykyisellä, holvatulla katolla.

Puolustuksen lisäksi kartanolinnaa käytettiin vieraiden kestitsemiseen. Toisen kerroksen juhlasaliin katettiin rapupitopöytä mm. jo mainitulle Kustaa Vaasalle kahteenkin kertaan. Salia katsellessaan voi vieläkin aistia aavistuksen sen viidensadan vuoden takaisesta loistosta.

  

Nykyäänkin salissa voi juhlistaa merkkipäiviään. Lisäksi Qvidjassa järjestetään konsertteja, joiden yhteydessä yleisöllä on mahdollisuus tutustua kartanolinnaan. Ensimmäinen tilaisuus tarjoutuu 26. kesäkuuta 2012, jolloin pääsee nauttimaan Paraisten Urkupäivien kitarakonsertista. Elokuun 5. päivä voi suunnata Qvidjaan piknik-korin kanssa, silloin olisi tarkoitus toteuttaa Till havs! - Merta päin! -ulkoilmakonsertti.

Yksityiskohta salin kattoparrujen alkuperäisistä koristemaalauksista.

Salin seinällä on veikeä kuva Joachim Flemingistä. Siihen liittyy hupaisa tarina: Qvidjaan saapui mies, joka väitti omaavansa erityisen kyvyn löytää seinistä piiloon maalattuja, vanhoja maalauksia. Jonkin aikaa salia tutkailtuaan hän "löysi" tämän muotokuvan teksteineen kaikkineen. Mies paljastui huijariksi, joka oli etsinyt vastaavanlaisia maalauksia Turun linnastakin.

Ikkunalasit ovat suurimmaksi osaksi vanhaa lasia 1800-luvun lopulta. Silloinen kartanon isäntä Wolmar af Heurlin oli osakkaana kahdessakin eri lasitehtaassa. Säästäväisenä miehenä hän varusti talonsa ikkuna-aukot sellaisella tehtaiden valmistamalla epäkurantilla ikkunalasilla, joka ei kelvannut myyntiin.

Portaat johtavat vielä kolmanteen kerrokseen, jossa on kaksi holvattua kamaria. Niissä on yöpynyt kuninkaallisia ja kuljeskellut kuuluisuuksia. Esimerkiksi Johan Ludvig Runebergin tiedetään käyneen Qvidjassa. Silloin tilan emäntänä vaikutti Hedvig Maria Prytz, joka punnitsi kaikki vieraat kivilinnan pohjakerroksessa olleella viljavaa'alla.

Mittaustulokset merkittiin muistiin vaakakirjaan, josta yhä voi lukea, että kansalliskirjailijamme painoi 1827 kahdeksan lispuntaa ja viisi naulaa - eli rapiat 70 kg. Hyvä idea oman kodin vieraskirjaa ajatellen, nyky vaa'alla voi lisäksi ottaa muistiin kavereiden rasva- ja lihasprosentit.

Kartanolinnan sivurakennuksessa on aikoinaan toiminut panimo. Tila muutettiin 1930-luvulla kappeliksi talon kahden espanjantautiin kuolleen pojan muistoksi. Jos etsii persoonallista vihkipaikkaa, kannattaa harkita Qvidjan tunnelmallista kappelia.

Jos haluat päästä kurkistamaan kartanolinnan muurien sisäpuolelle, Suomen Saaristovaraus järjestää Qvidjaan retkiä tilauksesta. Pidäthän mielessä, että kartanon alue on siellä asuvien ihmisten kotipiha, ei yleinen museo.

Tiedonjanoisille:

Turun Sanomien perusteellinen artikkeli Qvidjasta.

Artikkeli Uppslagsverket Finland-sivustolla. Huomaa kuva puisesta kartanorakennuksesta vuodelta 1911!

Tietoja Qvidjasta Museoviraston sivuilla.

Haluatko tietää, miltä Qvidjan linna näytti satusetä Topeliuksen aikaan 1840-luvulla? Kurkista Valtion taidemuseon kokoelmiin!

Kansallisbiografiasta saa lisätietoja kartanon aiemmista isännistä Wolmar af Heurlinista, Wilhelm af Heurlinista, Håkan af Heurlinista,

Vuoden 1691 maakirjakartta, jossa kuvattuna Qvidjan alue.


Blogimerkintä atcsohlo-59 -blogissa Qvidja-vierailusta. Kuvituksena herttainen skräppäys-kuva!

Kuriositeetti käsitöiden ystäville: nk. isoäidinneliöitä virkataan useimmiten Qvidjasta kotoisin olleen Qvidi-Minan ohjeella. Hänestä kerrotaan enemmän Isoäidinneliöt-sivustolla. Paraisten kotiseutumuseossa on yhä esillä Qvidi-Minan jakku.

Kulmilla Kaarinassa: Viikinkitukikohta Piikkiön Huttalanmäellä

Lohikäärmekeulaisen aluksen kokka karahtaa Huttalanmäen rantaan. Purresta loikkaa kaksi raavasta miestä, jotka kiskovat veneen kuivalle maalle. Saaren taloista juoksee kaksi kippurahäntäistä, pystykorvaista koiraa miehiä vastaan perässään joukko hihkuvia lapsia. Miehistön jäsenet purkavat lastia, he kantavat tynnyreitä ja säkkejä kohti rinteellä kohoavaa paaluvarustusta ja sen takana häämöttävää linnoitusta.

Photo: Zonjah from en.wikipedia.org [GFDL (http://www.gnu.org/copy

Näiltä mielikuvilta en voi olla välttymättä, kun harpon ylös Huttalanmäen kallioista rinnettä Turun yliopiston biologin perässä. Hän osoittaa rinteestä kohdan, joka kuukauden päästä kukkii valkoisenaan sikoangervoja ja kertoo, että viikinkiaikana (800-1050 jKr.) kasvia alettiin viljellä Suomen lounaisrannikolla sen syötävien juurimukuloiden vuoksi. Ohikulkiessaan hän hipaisee viimekesäistä, pystyyn kuivunutta ruskeaa kasvin vartta ja nimeää sen ahdekaunokiksi.

Pysähdymme ihmettelemään maasta jo vihreänä pilkistävää lehtiruusuketta – jäykkäpitkäpalko, tietää asiantuntijamme. Se kuulemma viihtyy kalkkipitoisessa maassa. Sammaleiden alta pilkottavassa kalliossa on voimakkaita uurteita. Ne kertovat maaperän kalkkipitoisuudesta, kevyempi kalkkikiviaines on kulunut pois vahvemman kivilajin joukosta. Yleensä tällaiset uurteet ovat muodostuneet jääkauden seurauksena, mutta Huttalamäen kalliossa niiden suunta osoittaa, että ne eivät ole syntyneet jäätikön vetäytyessä.

Olen huumaantunut (myönnetään, saan potkua joidenkin mielestä kummallisista asioista, mutta minusta esihistoriallisilla paikoilla vierailu nyt vaan ON kiehtovaa). Joka puolella ympärillämme näkyy ja tuntuu käsin kosketeltavana yli tuhannen vuoden takainen elämä, jota tällä mäenrinteellä on eletty. On jokavuotinen Piikkiö-päivä ja biologi on tullut näyttämään, mitä kaikkea paikalla on viime kesänä ja tänä keväänä saatu aikaan. Kaarinan luonnonsuojeluyhdistys on ryhtynyt talkootyönä hoitamaan Huttalanmäen kallioketoa. Puiden raivaamisen seurauksena yllä mainitut arkeofyytit ovat innostuneet kasvamaan rinteellä entistä runsaslukuisempina.

Arkeofyytit eli muinaistulokkaat ovat kasveja, jotka ovat juurtuneet Suomeen ihmisen toiminnan seurauksena ennen 1600-luvun alkua. Niiden avulla voidaan löytää esihistoriallisia asuinpaikkoja. Biologin mukaan Huttalanmäeltä on löydetty kaikki Suomessa tunnetut arkeofyytit.

Huttalanmäen rinne kohoaa nykyisin päiväkotina toimivan Salvelan kartanon takana, noin 800 metrin päässä Piikkiön kirkosta, keskellä Piikkiön yhtenäiskoulun, Ohikulkutien ja Makarlantien muodostamaa kolmiota. Olen jo aiemmin tiennyt Huttalanmäen 1000-luvun alkuun sijoittuvasta kalmistosta, jonka paikalle johtavat jyrkät portaat Makarlantieltä.

Kalmiston yhteydessä on sijainnut pieni, neliönmallinen, 25 neliön kokoinen rakennus, jonka perustukset ovat säilyneet.  Koska vainajat on haudattu ristiretkiaikana ja itä-länsisuuntaan, on arveltu, että rakennus olisi voinut olla Piikkiön ensimmäinen kirkko. Alueella on kuitenkin asuttu jo rautakauden alussa, 500 eKr., joten se on saattanut olla myös esikristillinen kulttipaikka.

Minulla ei kuitenkaan ole ollut aavistustakaan siitä rakennelmasta, jota biologi on tuonut meidät katsomaan. Kalmiston ja Salvelan kartanon puolivälissä, Huttalanmäen etelärinteellä, näkyvät selvästi  ihmiskäsin kasatun kahden muurin jäännökset. Ulompi muuri on mahdollisesti ollut paaluvarustuksen perusta, kun taas sisempi saattaa osoittaa jonkinlaisen linnoitusrakennuksen paikkaa. Niiden välissä on sola. Rinteen raivaustyöt ovat tuoneet molemmat muurit paremmin esille.

Viikinkiajalla Huttalanmäki on ollut saari. Nyt puusto peittää maisemaa, mutta aikoinaan mäen laelta on ollut avarat näkymät Piikkiön Huttalan sekä Liedon Vanhalinnan linnavuorille, joiden kummankin laella on poltettu vainovalkeita vihollislaivojen lähestyessä.

Ketkä asuivat Huttalanmäellä? Millaista heidän elämänsä oli? Mitä he ajattelivat, mille nauroivat, millaisia tarinoita he kertoivat? Emme voi tietää, olivatko he viikinkejä vai suomalaisia. Mutta tiedämme, että heidän asuinpaikkansa on ollut mahdollisesti yksi lähiseudun keskeisimpiä kauppa- ja kulttipaikkoja parisataa vuotta ennen Turun kaupungin syntyä. Huttalanmäen merkitykseen paikkakuntansa keskuksena sekä yhteyksiin ulkomaille viitannee sekin, että kristinuskon vaikutukset ovat jo näkyneet Huttalanmäen asukkaiden keskuudessa, kun läheisissä Moision ja Viukkalan kylissä on vielä haudattu vainajat vanhakantaisesti polttohautaamalla.

Tiedonjanoisille:

Huttalanmäen kasvikartta löytyy tästä diaesityksestä.

Luettelo Suomen muinaistulokaskasveista Wikipediassa.