Aurinkoinen Naantali: Paras Banana Split | Sunny Naantali: The Best Banana Split in Town

Naantali, Restaurant Merisali - the BEST Banana Spilt in town (and the

 

 

Hamburger Arroganz

We spent a week in Hamburg, Germany, with Spica. So buzy shopping. I just didn't have a moment to write anything here. Have no fear, I will post you later with my hints of the top shops in HH!

Hansakaupunki Hampuri: Parsaa, parsaa, parsaa! | Hansetown Hamburg: Spargel!

Hofbräu Wirtshaus am Speersort.

Turku Design Week - Late Night Shopping And Team SISuLi

Vaikka Helsinki onkin tänä vuonna design-pääkaupunki, niin designia löytyy Turustakin. Tarvitsee vain kurkistaa Turku Design Weekin ohjelmaa - tai muina vuodenaikoina Turun aarrekarttaa, niin pääsee asiasta jyvälle. Intouduimme Spican ja L.n kanssa yömyöhän shoppailukierrokselle. Reitti starttasi Kauppatori design-kontista, jäätelöratikan vierestä.

Helsinki may be the World Design Capital 2012 but you can find plenty of design in Turku, too. To find out what's hip, pop and hop on the Turku design front, all you need to do is to take a peek at the programme of the Turku Design Week - or the Turku Treasure Map. Spica, me and L. were tempted to join the late night shopping event. We started the money-spending frenzy at the design container at the Turku Market Place next to the ice-cream tram.

Turun aarrekartta, visuaalista iloittelua paikallisen Polkka Jam -designstudion tyyliin. Niin nätti, että sen voi vaikka kehystää matkamuistoksi. Miksi opaskartat eivät ole aina yhtä symppiksiä?

The visually appealing Turku Treasure Map has been designed by a local studio called Polkka Jam. It's so adorable that you could frame it as a souvenier! Why can't all maps be as cute as this one?

Shoppailukoitokseen täytyy valmistautua kunnon energiatankkauksella. Päädyimme Arnoldsiin, ikään kuin Turusta ei löytyisi YHTÄÄN mitään muutakaan, enemmän paikallisväriä omaavaa kahvilaa. Mutta tämä oli lähinnä ja avoinna.

Serious shopping requires an energy burst. We ended up at the Cafe Arnold's. Ok, so it's not that special or local or anything but it was close by and what's more important, still open.

Ensimmäiseksi pääsimme Televisioon. Se on sympaattinen lifestyle-putiikki, joka sijaitsee osoitteessa Hämeenkatu 32. Seuraa rohkeasti kylttejä rakennuksen sisäpihalle! Pihaa rajaa legendaarinen As.-Oy Pantern, joka ansaitsee myöhemmin oman postauksensa.

First stop, Televisio. Televisio is a charming lifestyle store located in the courtyard at Hämeenkatu Street 32. Just follow the signs! You can spot a legendary house called Pantern looming behind the shop.

Telkkari on runsaudensarvi. Minne katseesi käännätkin, löytyy silmäkarkkia, oivaltavia yksityiskohtia ja tahtoo ton -tavaroita mm. sellaisilta valmistajilta kuin Ivana Helsinki, Globe Hope, Second Chance, R/H, Minna Parikka, TAUKO, MUKAVA, vainio.seitsonen, PISTO, Camilla Mikama, COSTO, KaksiTtvå, Moral, Swedish Hasbeens, Samuij, Tiia Vanhatapio, Lustwear ja Month of Sundays. Myyjätär on aina pirteällä päällä. Tässä puodissa piipahtamisesta tulee aina hyvä mieli!

The store Televisio is a genuine cornucopia. Wherever you look there's eye candy, small clever details and gotta-get-goodies from such brands as Ivana Helsinki, Globe Hope, Second Chance, R/H, Minna Parikka, TAUKO, MUKAVA, vainio.seitsonen, PISTO, Camilla Mikama, COSTO, KaksiTtvå, Moral, Swedish Hasbeens, Samuij, Tiia Vanhatapio, Lustwear and Month of Sundays. The lady running the shop is always on a good mood. You won't leave this store feeling grumpy!

Tällä kertaa erityisiä ihastuksenväristyksiä aiheutti Sari Ahokaisen Sweet Pop -kauppakassi. Namut värit!

Lisää fiilistelykuvia Telkkarista löytyy Huvituksen Puisto-blogista.


This time I got goose pumps from Sweet Pop -shopper designed by Sari Ahokainen. Yummy colours!


You can admire more pics taken from the TV store at a blog called Huvituksen Puisto.

Pistäydyimme myös viehkossa vintageliikkeessä nimeltä Boutique Minne, joka sijaitsee Kaskenmäen rinteessä (Kaskenkatu 2) heti kulman takana Tekevisiosta lähtiessä. Tällä hetkellä koko Panternin talo on remontin vuoksi muovipussissa, mutta kun uskaltaa rohkeasti sukeltaa rakennustelineiden alle, löytää kyllä Minnen oven.

Puodin omistaja on onnistunut luomaan myymälään menneen ajan tunnelman. Jos kävisi niin hassusti, että vintage-asujen ja -asusteiden joukosta ei löydy mieleistä, liikkeen ompelimo vaatettaa asiakkaan tämän toiveiden mukaan.

Next stop, the charismatic vintage shop Boutique Minne, which is located in the Pantern house, just around the corner from Televisio and up the hill Kaskenmäki (Street Kaskenkatu 2). At the moment the Pantern building is under renovation and all covered in  plastic, but if you just dare to take a peek under the scaffolding, you'll be sure to find the entrance to the Boutique Minne.


The lady owning the store has really managed to create a flair of the days past in the shop. There is an extensive collection of vintage clothes and accessories available but if you can't spot anything you'd fancy, the boutique's own sewing studio is at your service.

Hepeneiden lisäksi tykästyimme Spican kanssa erityisesti näihin vintage-henkisiin medaljonkeihin.

Boutique Minnestä ja liikkeen omistajattaresta voi halutessaan lueskella lisää Project Dressing Mimia -sivustolta, jolla esitellään huomionarvoisia nuoria suunnittelijoita ja taiteilijoita.

Alongside with the dresses, Spica and I also adored these vintage-style medallions.

Lempi: Kevätlaulu parsan kasvaessa

Photo: http://www.flickr.com/photos/chicks57/1390049770/sizes/m/in/photostream/

Jos jokin viisu sopii taustamusiikiksi valkovuokkoketojen ja hiirenkorvien aiheuttamaan huumaan, niin se on tässä. Comedian Harmonists: Veronika, Der Lenz Ist Da. Veronika, kevät on tullut.

Tässä alkuperäisten koomikoiden laulamana.

Ja tässä kuvallisesti viihdyttävämpi version Hannover Comedian Harmonists-yhtyeen poikien nykyaikaisena versiona. Bongaa taustalta Hannoverin kaupungintalo! Hykerryttävää 1920-luvun fiilistä.

Comedian Harmonists oli ennen toista maailmansotaa yleisöä viihdyttänyt berliiniläinen lauluyhtye. Työttömäksi jäänyt näyttelijä Harry Frommermann laati 1927 lehteen ilmoituksen, jossa hän etsi laulajia. Koska taloudellinen tilanne Saksassa oli silloin kurja, kaikkiaan 70 miestä ilmoittautui koelauluun. Lopulta Comedian Harmonists-yhtyeen muodosti kuusi laulajaa ja pianisti.

Photo: http://creepsrecords.blogspot.com/2009/01/comedian-harmonists-wir-sind-von-kopf.html

 Yhtyeestä tuli tavattoman suosittu ympäri Eurooppaa ja se tunnettiin Yhdysvalloissakin. Vanhalta äänitteeltä voi kuulla, miten hyvin miehet osasivat laulaa yhteen: väliin jonkun laulajan ääni alkaa sooloilla muiden laulaessa taustalla ja sitten äänet taas yhtyvät harmonisesti.

Photo: http://www.planet-wissen.de/wissen_interaktiv/html-versionen/20er_jahre/index.jsp

Comedian Harmonists ei ollut natsien suosiossa. Kolme jäsenistä oli juutalaisia, yksi miehistä oli lisäksi naimisissa juutalaistaustaisen naisen kanssa. Myös yhtyeen englanninkielistä nimeä paheksuttiin. Kokoonpanon viimeinen yhteinen konsertti oli Hannoverissa 1934. Comedian Harmonists unohtui sodan melkeeseen, mutta löydettiin uudelleen 1970-luvulla. Yhtyeen tarina filmattiin 1997, elokuvan nimi on saksaksi Comedian Harmonists, englanniksi The Harmonists.

Photo: http://vitaphone.blogspot.com/2007/01/out-for-racket.html

Kipaleen sanat suomeksi:

Veronika, kevät on tullut,

tytöt laulavat tralalaa,

maailma on lumouksen vallassa.

Veronika, parsa kasvaa,

voi Veronika, kaikki vihertää,

lähdetään retkelle metsään.

Jopa isoisä sanoo isoäidille:

Veronika, kevät on tullut.

Tyttö nauraa, poika sanoo,

Neiti, tahtoisitteko vai ette,

ulkona on kevät,

runoilija Otto Valo

kokee velvollisuudekseen

kirjoittaa tämän runon:

Veronika, kevät on tullut…

Kaikki iloitsevat, kevät on tullut,

maailma on lumouksen vallassa,

Veronika, parsa kasvaa,

Oi, Veronika,

oi Veronikani, kaikki vihertää,

lähdetään retkelle metsään.

Jopa vanha kunnon isoisä

sanoo rakkaalle vanhalle isoäidille,

Veronkia, kevät on tullut!

Ja saksaksi:

Veronika, der Lenz ist da,
die Mädchen singen Tralala,
die ganze Welt ist wie verhext,
Veronika, der Spargel wächst,
ach Du Veronika, die Welt ist grün,
drum laß uns in die Wälder ziehn.
Sogar der Großpapa, sagt zu der Großmama:
Veronika, der Lenz ist da.

Mädchen lacht, Jüngling spricht,
Fräulein wolln sie oder nicht,
draußen ist Frühling,
der Poet Otto Licht
hält es jetzt für seine Pflicht,
er schreibt dieses Gedicht:

Veronika, ...

Sie sollen frohlocken, der Lenz ist da, Veronika
die ganze Welt ist wie verhext,
Veronika, der Spargel wächst,
o Veronika
Veronika, die Welt ist grün,
drum laß uns in die Wälder ziehn.
Sogar der liebe, gute, alte Großpapa,
sagt zu der lieben, guten, alten Großmama:
Veronika, der Lenz ist da.

¨

Veronika, spring has arrived

Veronika, spring has arrived,
The girls are singing tralala,
All the world is like bewitched,
Veronika, the asparagus is growing,
Oh my Veronika, the world is green,
So let's go wandering into the forests.
Even the grandfather says to the grandmother:
Veronika, spring has arrived.

Girl is laughing, lad is talking,
Young lady, do you want to or don't you,
Outside we have spring,
The poet Otto Light
Now thinks that it's his duty,
He writes this poem:

Veronika, ....

They shall rejoice, spring has arrived,
All the world is like bewitched,
Veronika, the asparagus is growing,
O Veronika
Oh my Veronika, the world is green,
So let's go wandering into the forests.
Even dear, good, old grandfather,
Says to dear, good, old grandmother:
Veronika, spring has arrived.

Laulun sanat saksaksi/ Lyrics: Lyricstranslate.

Seikkailujen saaristo: Qvidjan kartano, Parainen | Adventures in the Archipelago: Qvidja Manor, Pargas

Matkatessa Saariston Rengastietä kannattaa välillä ajaa harhapoluille. Lemlahden saarella Paraisilla kohoavat yllättäen keskellä saaristolaismaisemaa, Kuitiantien ja Kassorintien risteyksessä, jykevät kivimuurit. Qvidjan eli Lönnrotin suomentamana Kuitian kartanolinna kätkeytyy kesällä katseilta lehtien taakse, mutta näin keväällä sitä ei voi olla huomaamatta ohi ajaessaan.

Jos haluaa kokea, minkälaisissa rakennuksissa keskiajan ihmiset asuivat, kannattaa pistäytyä Qvidjassa. Suomessa on säilynyt vain kuutisen kappaletta vastaavia kivestä rakennettuja, keskiaikaisia kartanoita. Niistä Qvidja on vanhin. Tosin, jos tarkkoja ollaan, kukaan ei varsinaisesti asunut Qvidjan linnassa, vaan se pystytettiin pääasiassa puolustustarkoituksiin. Kuten tänäkin päivänä, talon väki asui kartanolinnan kupeessa sijainneissa puurakennuksissa.

Kun astuu sisään kartanolinnan rautaovesta, vastaan tulvahtaa menneisyyden tuoksu. Yli metrin paksuisten kiviseinien sisällä on vilpoisaa, vaikka ulkona lämmittää toukokuun aurinko. Ylempiin kerroksiin johtavat portaat narisevat kenkien alla niin reippaasti, että kävijä varmasti tajuaa, ettei niitä ole ihan eilen tehty.

Kivilinnan rakentamisen aloitti 1480-luvulla Joachim eli Jaakkima Fleming (k. 1495) kivirakentamiskiellon poistuttua, mutta ylemmät kerrokset valmistuivat vasta 1500-luvun puolen välin tietämillä. Vielä Kustaa Vaasan vieraillessa Qvidjassa, oli linnassa ylimpänä puolustuskerros tykkeineen. Kustaa-kunkun jatkaessa matkaa vei hän myös tykit mennessään. 1700-luvulla kartanon omisti apteekkari Lars Henrik von Mellin, joka päätti muuttaa kivilinnan viljavarastoksi - niinpä hän keksi kunnostaa rakennuksen ja korvata puolustuskerroksen nykyisellä, holvatulla katolla.

Puolustuksen lisäksi kartanolinnaa käytettiin vieraiden kestitsemiseen. Toisen kerroksen juhlasaliin katettiin rapupitopöytä mm. jo mainitulle Kustaa Vaasalle kahteenkin kertaan. Salia katsellessaan voi vieläkin aistia aavistuksen sen viidensadan vuoden takaisesta loistosta.

  

Nykyäänkin salissa voi juhlistaa merkkipäiviään. Lisäksi Qvidjassa järjestetään konsertteja, joiden yhteydessä yleisöllä on mahdollisuus tutustua kartanolinnaan. Ensimmäinen tilaisuus tarjoutuu 26. kesäkuuta 2012, jolloin pääsee nauttimaan Paraisten Urkupäivien kitarakonsertista. Elokuun 5. päivä voi suunnata Qvidjaan piknik-korin kanssa, silloin olisi tarkoitus toteuttaa Till havs! - Merta päin! -ulkoilmakonsertti.

Yksityiskohta salin kattoparrujen alkuperäisistä koristemaalauksista.

Salin seinällä on veikeä kuva Joachim Flemingistä. Siihen liittyy hupaisa tarina: Qvidjaan saapui mies, joka väitti omaavansa erityisen kyvyn löytää seinistä piiloon maalattuja, vanhoja maalauksia. Jonkin aikaa salia tutkailtuaan hän "löysi" tämän muotokuvan teksteineen kaikkineen. Mies paljastui huijariksi, joka oli etsinyt vastaavanlaisia maalauksia Turun linnastakin.

Ikkunalasit ovat suurimmaksi osaksi vanhaa lasia 1800-luvun lopulta. Silloinen kartanon isäntä Wolmar af Heurlin oli osakkaana kahdessakin eri lasitehtaassa. Säästäväisenä miehenä hän varusti talonsa ikkuna-aukot sellaisella tehtaiden valmistamalla epäkurantilla ikkunalasilla, joka ei kelvannut myyntiin.

Portaat johtavat vielä kolmanteen kerrokseen, jossa on kaksi holvattua kamaria. Niissä on yöpynyt kuninkaallisia ja kuljeskellut kuuluisuuksia. Esimerkiksi Johan Ludvig Runebergin tiedetään käyneen Qvidjassa. Silloin tilan emäntänä vaikutti Hedvig Maria Prytz, joka punnitsi kaikki vieraat kivilinnan pohjakerroksessa olleella viljavaa'alla.

Mittaustulokset merkittiin muistiin vaakakirjaan, josta yhä voi lukea, että kansalliskirjailijamme painoi 1827 kahdeksan lispuntaa ja viisi naulaa - eli rapiat 70 kg. Hyvä idea oman kodin vieraskirjaa ajatellen, nyky vaa'alla voi lisäksi ottaa muistiin kavereiden rasva- ja lihasprosentit.

Kartanolinnan sivurakennuksessa on aikoinaan toiminut panimo. Tila muutettiin 1930-luvulla kappeliksi talon kahden espanjantautiin kuolleen pojan muistoksi. Jos etsii persoonallista vihkipaikkaa, kannattaa harkita Qvidjan tunnelmallista kappelia.

Jos haluat päästä kurkistamaan kartanolinnan muurien sisäpuolelle, Suomen Saaristovaraus järjestää Qvidjaan retkiä tilauksesta. Pidäthän mielessä, että kartanon alue on siellä asuvien ihmisten kotipiha, ei yleinen museo.

Tiedonjanoisille:

Turun Sanomien perusteellinen artikkeli Qvidjasta.

Artikkeli Uppslagsverket Finland-sivustolla. Huomaa kuva puisesta kartanorakennuksesta vuodelta 1911!

Tietoja Qvidjasta Museoviraston sivuilla.

Haluatko tietää, miltä Qvidjan linna näytti satusetä Topeliuksen aikaan 1840-luvulla? Kurkista Valtion taidemuseon kokoelmiin!

Kansallisbiografiasta saa lisätietoja kartanon aiemmista isännistä Wolmar af Heurlinista, Wilhelm af Heurlinista, Håkan af Heurlinista,

Vuoden 1691 maakirjakartta, jossa kuvattuna Qvidjan alue.


Blogimerkintä atcsohlo-59 -blogissa Qvidja-vierailusta. Kuvituksena herttainen skräppäys-kuva!

Kuriositeetti käsitöiden ystäville: nk. isoäidinneliöitä virkataan useimmiten Qvidjasta kotoisin olleen Qvidi-Minan ohjeella. Hänestä kerrotaan enemmän Isoäidinneliöt-sivustolla. Paraisten kotiseutumuseossa on yhä esillä Qvidi-Minan jakku.

Lempi: Posliinihyasintti ja hämähäkkikrysanteemi | Faves: Puschikinia and Fuji Mum

Uusi lempikukkani on keväinen posliinihyasintti, tieteelliseltä nimeltään Puschikinia scilloides. Ihmettelin tällä viikolla kävelyretkellä näkemiäni valkoisia, pieniä kukkia ja mietin, mikä niiden nimi mahtaa olla. Piikkiön arkeofyyttibiologi huomasi Salvelan kartanon takapihalla kasvavan näitä samoja kukkia ja nimesi ne posliinihyasinteiksi.

Kukissa on hento, uusien kumitossujen hajua muistuttava makeahko tuoksu ja niiden pitäisi kestää hyvin maljakossa. Kuten jokainen kuvasta heti takaraivollaankin näkee, terälehtien läpikuultava valkoinen väri ja sininen koristeraita tuovat mieleen 1600-1700-lukujen kiinalaisten posliiniastioiden värityksen - siitä varmasti juontuu myös kasvin nimi. Vanha säätyläispihojen puutarhakukka.

Haluan posliinihyasintti-invaasion omalle pihalle! Biologi neuvoi, että kasvi leviää tehokkaasti siemenistä. Siispä siementenmestästyretkelle parin viikon päästä.

Kaikkien aikojen lempikukkani on kuitenkin lapsesta asti ollut hämähäkkikrysanteemi. Mummolla oli niitä aina maljakossa. Ne ovat siitä mahtavia kasveja, että ne näyttävät aivan epätodellisilta.

Blogia pitäessä oppii kaikenlaista. Kuten esimerkiksi sen, että päällisin puolin yksinkertaisilta näyttävät asiat ovat ovia, joidan takaa aukenee yhä uusia eri suuntiin johtavia ovia, ikkunoita ja kattoluukkuja. Näin kävi myös hämähäkkikrysanteemin kohdalla.

Ensinnäki sain tietää, että hämähäkkikrysanteemeja on myös keltaisia, valkoisia, oransseja ja vaalean violetteja, ei pelkästään limen vihreitä, kuten olin alunperin luullut. Sitten opin, että

• kiinalaiset arvostavat krysanteemiteetä, júhuā chá, jota on juotu ensimmäisen kerran Song-dynastian aikana (960-1279). Sitä juodaan erityisesti tuplaysi-juhlassa 9. syyskuuta.
• Carl von Linnén antama nimi chrysanthemum tarkoittaa kultaista kukkaa. 
• Nasa on todennut, että krysanteemit puhdistavat sisäilmaa tehokkaasti haitallisista kaasuista. Pitänee somistaa wc kimpulla krysanteemeja.
• krysanteemi on yksi kiinalaisten "neljästä herrasmiehestä" eli eri vuodenaikoja kuvaavista kukista, se symboloi syksyä.
• sievistelevä nimi takapuolelle on krysanteemiportti. (Tämä on ihan paras!)

Mielenkiintoista, että toinen lempikukistani on kevään, toinen syksyn kasvi. Molemmat siirtymäkausia. Toinen vähän tunnettu vanha, jo unohtumassa oleva puutarhakasvi, toinen monen kulttuurin keskeinen symboli.

Kulmilla Kaarinassa: Viikinkitukikohta Piikkiön Huttalanmäellä

Lohikäärmekeulaisen aluksen kokka karahtaa Huttalanmäen rantaan. Purresta loikkaa kaksi raavasta miestä, jotka kiskovat veneen kuivalle maalle. Saaren taloista juoksee kaksi kippurahäntäistä, pystykorvaista koiraa miehiä vastaan perässään joukko hihkuvia lapsia. Miehistön jäsenet purkavat lastia, he kantavat tynnyreitä ja säkkejä kohti rinteellä kohoavaa paaluvarustusta ja sen takana häämöttävää linnoitusta.

Photo: Zonjah from en.wikipedia.org [GFDL (http://www.gnu.org/copy

Näiltä mielikuvilta en voi olla välttymättä, kun harpon ylös Huttalanmäen kallioista rinnettä Turun yliopiston biologin perässä. Hän osoittaa rinteestä kohdan, joka kuukauden päästä kukkii valkoisenaan sikoangervoja ja kertoo, että viikinkiaikana (800-1050 jKr.) kasvia alettiin viljellä Suomen lounaisrannikolla sen syötävien juurimukuloiden vuoksi. Ohikulkiessaan hän hipaisee viimekesäistä, pystyyn kuivunutta ruskeaa kasvin vartta ja nimeää sen ahdekaunokiksi.

Pysähdymme ihmettelemään maasta jo vihreänä pilkistävää lehtiruusuketta – jäykkäpitkäpalko, tietää asiantuntijamme. Se kuulemma viihtyy kalkkipitoisessa maassa. Sammaleiden alta pilkottavassa kalliossa on voimakkaita uurteita. Ne kertovat maaperän kalkkipitoisuudesta, kevyempi kalkkikiviaines on kulunut pois vahvemman kivilajin joukosta. Yleensä tällaiset uurteet ovat muodostuneet jääkauden seurauksena, mutta Huttalamäen kalliossa niiden suunta osoittaa, että ne eivät ole syntyneet jäätikön vetäytyessä.

Olen huumaantunut (myönnetään, saan potkua joidenkin mielestä kummallisista asioista, mutta minusta esihistoriallisilla paikoilla vierailu nyt vaan ON kiehtovaa). Joka puolella ympärillämme näkyy ja tuntuu käsin kosketeltavana yli tuhannen vuoden takainen elämä, jota tällä mäenrinteellä on eletty. On jokavuotinen Piikkiö-päivä ja biologi on tullut näyttämään, mitä kaikkea paikalla on viime kesänä ja tänä keväänä saatu aikaan. Kaarinan luonnonsuojeluyhdistys on ryhtynyt talkootyönä hoitamaan Huttalanmäen kallioketoa. Puiden raivaamisen seurauksena yllä mainitut arkeofyytit ovat innostuneet kasvamaan rinteellä entistä runsaslukuisempina.

Arkeofyytit eli muinaistulokkaat ovat kasveja, jotka ovat juurtuneet Suomeen ihmisen toiminnan seurauksena ennen 1600-luvun alkua. Niiden avulla voidaan löytää esihistoriallisia asuinpaikkoja. Biologin mukaan Huttalanmäeltä on löydetty kaikki Suomessa tunnetut arkeofyytit.

Huttalanmäen rinne kohoaa nykyisin päiväkotina toimivan Salvelan kartanon takana, noin 800 metrin päässä Piikkiön kirkosta, keskellä Piikkiön yhtenäiskoulun, Ohikulkutien ja Makarlantien muodostamaa kolmiota. Olen jo aiemmin tiennyt Huttalanmäen 1000-luvun alkuun sijoittuvasta kalmistosta, jonka paikalle johtavat jyrkät portaat Makarlantieltä.

Kalmiston yhteydessä on sijainnut pieni, neliönmallinen, 25 neliön kokoinen rakennus, jonka perustukset ovat säilyneet.  Koska vainajat on haudattu ristiretkiaikana ja itä-länsisuuntaan, on arveltu, että rakennus olisi voinut olla Piikkiön ensimmäinen kirkko. Alueella on kuitenkin asuttu jo rautakauden alussa, 500 eKr., joten se on saattanut olla myös esikristillinen kulttipaikka.

Minulla ei kuitenkaan ole ollut aavistustakaan siitä rakennelmasta, jota biologi on tuonut meidät katsomaan. Kalmiston ja Salvelan kartanon puolivälissä, Huttalanmäen etelärinteellä, näkyvät selvästi  ihmiskäsin kasatun kahden muurin jäännökset. Ulompi muuri on mahdollisesti ollut paaluvarustuksen perusta, kun taas sisempi saattaa osoittaa jonkinlaisen linnoitusrakennuksen paikkaa. Niiden välissä on sola. Rinteen raivaustyöt ovat tuoneet molemmat muurit paremmin esille.

Viikinkiajalla Huttalanmäki on ollut saari. Nyt puusto peittää maisemaa, mutta aikoinaan mäen laelta on ollut avarat näkymät Piikkiön Huttalan sekä Liedon Vanhalinnan linnavuorille, joiden kummankin laella on poltettu vainovalkeita vihollislaivojen lähestyessä.

Ketkä asuivat Huttalanmäellä? Millaista heidän elämänsä oli? Mitä he ajattelivat, mille nauroivat, millaisia tarinoita he kertoivat? Emme voi tietää, olivatko he viikinkejä vai suomalaisia. Mutta tiedämme, että heidän asuinpaikkansa on ollut mahdollisesti yksi lähiseudun keskeisimpiä kauppa- ja kulttipaikkoja parisataa vuotta ennen Turun kaupungin syntyä. Huttalanmäen merkitykseen paikkakuntansa keskuksena sekä yhteyksiin ulkomaille viitannee sekin, että kristinuskon vaikutukset ovat jo näkyneet Huttalanmäen asukkaiden keskuudessa, kun läheisissä Moision ja Viukkalan kylissä on vielä haudattu vainajat vanhakantaisesti polttohautaamalla.

Tiedonjanoisille:

Huttalanmäen kasvikartta löytyy tästä diaesityksestä.

Luettelo Suomen muinaistulokaskasveista Wikipediassa.

Entering: Huffy! | Ensiesittelyssä Räyhä!

Meet Huffy! We bumped into each other today afternoon at the local hypermarket. As I started to count her tentacles (all 8 of them, my lucky number!) we immediately realized that we were destined to be soul sisters. Huffy is now the official lucky juju of the SikinSokin blog.

Saanko esitellä: Räyhä! Törmäsimme toisiimme tänään kauppakeskus Myllyn marketissa ja hetken hämmästeltyämme tajusimme olevamme sielunkumppaneita. Tästä lähin olemme erottamattomat. Huomionarvoista: Räyhällä on 8 lonkeroa, kuten kunnon kalmarilla kuuluukin - ja 8 sattuu olemaan onnenlukuni. Räyhä on nyt valittu SikinSokin-blogin viralliseksi maskottimustekalaksi.

Nikon D800 vs Canon Eos 5 Mark III

Ikuisuusongelma: tarvitsisin digijärkkärin. Tällä hetkellä käytössä olevan kameran ominaisuudet alkavat vain tulla vastaan aivan liian usein, etenkin makro- ja hämäräkuvauksessa.

Kulutusideologiani (onko minulla sellainenkin?) mukaan haluan investoida kerralla suht kunnollisiin tuotteisiin, joihin olen tyytyväinen niin kauan, kunnes niistä loppuu limsa. Hankkimani esineen täytyy tuntua omalta, sellaiselta, etten halua luopua siitä, ennen kuin on pakko. Näin ei tarvitse haikailla jokaisen uutuuden perään.  Tästä syystä, vaikka olenkin kuvaajan ihan täysi näppäilijä, haluaisin kameran, joka ei ole ihan pelkkä kompromissi tai joku paketti vaan, joka nyt sattui olemaan marketissa tänään tarjouksessa.

Taustaltani olen nikonisti. Minulla on Nikonin filmijärkkäri, jolla tosin en ole kuvannut aikoihin. Digikameroiden osalta olen tähän asti ollut vannoutunut sonysti - olen kyllä kokeillut niin Canonin, Nikonin kuin Panasonicinkin digipokkareita, mutta pidän Sonyn tuottamien kuvien värikylläisyydestä. Sonyn kamerat ovat mielestäni myös hyppysissä muita merkkejä näppärämmän oloisia, nappulat ovat rungossa paikoilla, joihin sormet luontevasti osuvat ja valikot on laadittu loogisesti. Tai ainakin minun ajatteluuni osuvalla logiikalla.

Digijärkkäriosastolla Nikon tai Canon antaisivat kuitenkin jatkossa laajemmat mahdollisuudet kehittää harrastusta, koska niihin on saatavissa massoittain enemmän lisävarusteita kuin Sonyyn. Ja hyvä objektiivi on hyvä objektiivi vielä kymmenen vuoden päästäkin.

Stockmannin uudessa esitteessä olisi halvennuksessa Canon Eos 5 Mark III. Koska olen tuttavapiirin vakituinen vastarannankiiski ja kaikki digijärkkärin hankkineet tuttavani ovat ostaneet jonkin sortin Canonin, tekisi mieli pullikoida vastaan ja kuitenkin hankkia Nikon, vastaava malli on D800. Kumpi onkaan kampi?

 Onneksi Juutuutista löytyy videoita, joissa asiasta jotain ymmärtävät vertailevat kummankin kameran ottamia kuvia toisiinsa.

Snapsort-sivusto antaa Nikonille 100 pistettä, Canonille 88. Silti Nikonin kameran valoherkkyys ei ole niin hyvä kuin Canonilla, ainakaan tämän taulukon mukaan. Huono kamera ei kuitenkaan voi olla kyseessä, koska sen katsotaan päihittäneenvertailussa puolet kalliimman, ammattilaiskäyttöön tarkoitetun Nikon D4:n. Hmm....

Sitten herää kuitenkin kysymys, onko mitää järkeä iskeä kolmisen tonttua kameran runkoon... Kannattaisiko tyytyä vaikka noin 1000 euron runkoon - silläkin summalla sietäisi saada jo kunnon kameran -  ja sijoittaa loput pariin kunnon objektiiviin. Taidankin seuraavaksi kaivautua syvemmälle hinnaltaan astetta siedettävämpien kameramallien maailmaan.

Argh, kaikki oli niiiin paljon helpompaa, kun kehitys ei edistynyt ihan tätä vauhtia. Laadukas perinteinen filmikamera oli hyvä ja erinomainen vielä vuosikymmenienkin jälkeen. Tokkopa sama pätee digikameroihin.

Salaperäinen Turku - Tuomiokirkon tornissa tuulee | The Secrets of Turku - Windy Day in the Tower of the Cathedral

 Sain tänään Turun tuomiokirkon tornin portaista ainutlaatuisen matkamuiston, tikun sormeen. Harvinainen tilaisuus kiivetä Turun kattojen yläpuolelle tarjoutui Åbo Akademin kampusopas-kurssin yhteydessä eikä siitä malttanut kieltäytyä.

Aloitimme kipuamisen Tarkk'ampujan kappelista pääoven vasemmalta puolelta. Leppoisan lupsakka oppaamme varoitteli, että korkean- ja ahtaanpaikankammoisten ei kannata vaivautua. Tämä sai jännityksen mukavasti kipristelemään masun pohjassa.

Torniin johtavan portaikon ovi kätkeytyi kappeli urkujen taakse. Pujottauduimme oviaukosta ja niin alkoi huipulle johtavan 280 askelman kapuaminen. Edessä oli keskiaikana tiilestä muuratut kierreportaat, joiden askelmakorkeus ei aivan täyttänyt nykyvaatimuksia. Haastavaa meille töppöjalkaisille. Kaiteen virkaa toimitti portaikon keskellä roikkuva pitkä köysi.

Ensimmäisen huohotustauon pidimme n. 20 metrin korkeudessa olevassa huonetilassa eli suurin piirtein sillä korkeudella, johon tuomiokirkon joulukuusen latva yltää.. Huone oli täynnä vanhoja kirkonpenkkejä. Opas avasi suuren ikkunaluukun ja hirvitytti meitä seisoskelemalla ikkunalaudalla ja huutelemalla alas ohikulkijoille. Joku kääntyikin ihmettelemään, mistä ääni tuli.

Hengityksen tasaannuttua jatkoimme 33 metrin korkeuteen kirkkosalin keskilaivan kattoholvien yläpuolelle. Oli huimaavaa ajatella, että olisimme voineet olla 9 kerroksisen kerrostalon katolla ja silti matkaa huipulle oli vielä yli puolet jäljellä. Kattoholvit oli eristetty lasivillakerroksella, näytti ihan siltä, kuin niille olisi vedetty päälle hopeanharmaa toppatakki. Me retkeläiset seisoimme turvallisesti holvien yläpuolelle tehdyllä huoltokäytävällä, mutta oppaamme tasapainoili kattotuolien päällä ja vakuutti, että holvien päällä voisi vaikka hyppiä.

Seuraava stoppi oli 48 metrin korkeudessa, jossa ihmettelimme tovin suuria soittokelloja. Yhtä kelloista soitetaan vain harvoin, pyynnöstä ja harkinnasta häiden tai hautajaisten yhteydessä. Menneinä vuosisatoina kelloja soittamassa oli useampia miehiä, jotka usein myös yöpyivät tornissa. Suurimman kellon soittamiseen tarvittiin neljä miestä, jotka kiskoivat köysistä saadakseen kellon heilumaan. Nykyisin soiton hoitaa sakastista ohjelmoitava automatiikka ja koko kellon heiluttamisen sijaan liikutellaan vain läppää.

Jatkaessamme kiipeämistä tornin sisäseinien tiilissä alkoi näkyä selkeitä jälkiä Turun vuoden 1827 kaupunkipalosta. Tiilen pinta oli mustunut ja rakoillut kuin nuotiossa kärventyneen puun - kuumuus on ollut valtava, koska kirkonkellotkin ovat siinä pätissä sulaneet. Palon jälkeen tuomiokirkossa tulen tuhoja tutkinut Nils Henrik Pinello kirjoittikin siitä, miten kellojen malmi oli sulanut ja jähmettynyt eteishuoneen lattian paikalle.

Päästessämme 55 metrissä olevalle tasanteelle kuulimme voimakasta raksutusta. Tilan keskellä oli valaistu lasiseinäinen huone, jonka keskellä aikaa mittaa tornin aikakellojen koneisto. Steampunk-fanittajan unelma. Kellokoneistosta lähtee neljä vartta, jotka liikuttelevat tornin kullakin sivulla olevan kellotaulun yhtä ainoaa 340 cm pituista tuntiviisaria. Minuuttiviisariahan kelloissa ei olekaan.

Opas varoitti meitä visusti olemaan koskematta koneistoon, sillä se on äärimmäisen herkkä ja sitä on vaikea säätää. Tämä selittää sen, miksi tornin kellot joskus näyttävät silkkaa silakkaa ja perunaa. Kellokoneiston tekijää ei kuulemma tiedetä, mutta se on valmistettu Tukholmassa jo ennen paloa. Tornin romahdettua koneisto oli päätynyt kirkon juurelle, se otettiin talteen ja korjattiin. Aiemmin kellon punnusta piti vahtimestarin käydä hissaamassa kerran viikossa, nykyisin senkin homma on automatisoitu.

Viimeiset kymmenet metrit kiivettiin puisia portaita pitkin, itse asiassa koko huippu on puurakenteinen n. 60 metrin korkeudesta ylöspäin. Matkan varrella oli huonetila, jossa oli kauniit kukanmalliset ikkunat joka seinällä. Niitä ei todellakaan alhaalta katsoessa huomaa.

Lopulta olimme suoraan huipulle johtavan luukun yläpuolella. Olin yllättynyt siitä, miten helppoa kiipeäminen olikaan loppujen lopuksi ollut! Meitä varoitettiin tiukasti olemaan koskematta ympärillä oleviin vaijereihin, jotka kytkevät huipun aikaa lyövät soittokellot kellokoneistoon. Vaijerin koskettaminen saisi kellot lyömään väärällä hetkellä.

Kiipesimme viimeiset tikkaat ylös kuparilevyin peitetylle ulkotasanteelle. Ensin huippasi astua luukusta lievästi alaspäin viettävälle katolle. Neljään suuntaan avautuvien aukkojen kaiteet tuntuivat kovin heppoisilta, vaikka oppaamme vakuuttikin niiden olevan varsin turvalliset.

Ylhäältä 82,25 metristä avautuvat maisemat olivat hykerryttävän huikeat, onneksi meitä oli siunattu aurinkoisella kevätsäällä, joten näimme koillisessa Naantalin kirkon tornin, kaakossa Paraisten kalkkilouhoksen tornin, etelämpänä Kuusiston linkkitornin ja idän suunnassa Littoisten verkatehtaan tornin huipun. Lännessä kimalsi Airisto. Välillä jouduimme pitelemään korviamme, kun kello kaiutti puolen lyönnit. Vuorokauden aikana kellot kilkuttavat 552 kertaa.

Kun sormet alkoivat sinertää kylmästä, oli edessä paluu maan pinnalle. Alas kuljimme osin hieman eri reittiä: ylitimme pohjoisen sivulaivan holvit sekä Tavastin kappelin ja sakastin. Lopulta tulimme varastohuoneeseen, jossa ainakin jouluseimen hahmot näyttivät viettävän kesälomaa.

Seuraavan oven takaa aukeni kodikas pieni huone ja sen vieressä oleva keittiö. Niissä ovat ennen työskennelleet Turun kaupungin tekstiilikonservaattorit, mutta nykyisin heidän työtilansa ovat muualla. Sitten vielä portaat alas ja ykskaks olimmekin tutussa sakaristossa.

Kun lopulta astuimme sakastista kirkkosaliin, valtasi mielen epätodellinen tunnelma. Tuttuja holveja katsoi nyt ihan eri näkökulmasta kuin aiemmin. Olin niin tohkeissani, että kipitin jo ulkoportaita alas, kun hoksasin, että olin unohtanut ottaa laukkuni mukaan morsiushuoneesta, jonne jätimme ylimääräiset tavarat säilöön. Siispä vielä pikainen paluu tuomiokirkon muurien suojiin ja sitten kohti uusia seikkailuja.



Tiedonnälkäisille:

Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän sivut tuomiokirkosta.

Esoteerinen maantiede-blogin kuvaus kapuamisesta tuomiokirkon torniin.

Aimo Massinen selvittää Turun Sanomien sivuilla Turun tuomiokirkon kellonlyöntien logiikkaa.